Oulun Työväen Näyttämö

Oulun Työväen Näyttämö (OTN) on oululainen harrastajateatteri.

Harrastajateatterissa esitetään neljä eri näytelmäproduktioita vuoden aikana, kesäisin  Hupisaarten kesäteatterissa.

Oulun Työväen Näyttämö sijaitsee entisellä keskustan kasarmialueella osoitteessa Upseerinkatu 4. Entisestä armeijan elokuvateatterista remontoitu tila on toteutettu yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa OTN:n käyttöön sopivaksi. Teatteritilan pääsuunnittelijana toimi arkkitehtitoimisto Kari Huotari.  Teatteritilan ensimmäinen ensi-ilta oli Hilkka Hyttisen ohjaama Puhtaana käteen syksyllä 2003.

Rakennuksesta löytyy esityssali, tekniikan parvi, lavastamo, keittiö sekä varasto- ja yleisötiloja. Vanha projektorihuone toimii pukuhuoneena.

Vuosittain teatteritilassa on kolme ensi-iltaa, joissa käy noin 6000 katsojaa. Katsomossa on 136 istumapaikkaa.

Kulkuyhteydet

Oulun Työväen Näyttämö sijaitsee Intiön kaupunginosassa entisellä kasarmilla. Rautatieasemalta on OTN:lle matkaa noin kilometri. Parhaiten teatterille löytää reittiä Tulliväylä (Isokatu) – Nahkatehtaankatu – Kenttätie – Upseerinkatu.

Näyttämölle kannattaa tulla kävellen, pyörällä tai julkisia kulkuvälineitä käyttäen. Alueelle liikennöi Koskilinjojen Citybussi, linja A (Värttö). Kasarmintien pysäkille pääsee linjalla 7. Henkilöautoille on pysäköintitilaa teatterin edessä (4h kiekkopaikat) sekä Tykistökadun ja Upseerinkadun risteyksessä. Bussilla kulkeville ryhmille ei ole erikseen osoitettua linja-auton pysäköintitilaa, lähin löytyy Tietomaan parkkipaikalta.

Linja-autoreitit OTN:lle »

Kanttiini on auki jokaisen esityksen alussa ja väliajalla. Myynnissä on aina tuoretta kahvia ja teetä sekä pullaa tai kakkua. Kanttiinista saa ostettua myös makeisia, limsaa ja mehua. Ennen esitystä voi kanttiinista varata väliajalle tarjoilun.

Ryhmien (min 10 hlö.) kanttiinipalveluiden tiedustelut ja mahdolliset varaukset tulee tehdä viimeistään viikkoa ennen esitystä. Tiedusteluihin pyritään vastaamaan mahdollisimman pian!

kanttiini@otn.fi

Narikka

Oulun Työväen Näyttämöllä on vaatesäilytys, jonka palvelumaksu on vapaaehtoinen. Usein narikkaa hoitaakin luokkaretkirahaa keräävä koululais- tai opiskelijaryhmä.

Esteettömyys

Teatterin aulassa on inva-wc. Kulkemiseen apuvälineitä käyttävien toivotaan ottavan yhteyttä etukäteen ennen näytöstä, jotta salista saadaan varattua reunapaikka. Pyörätuolia käyttäville emme voi tällä hetkellä tarjota esteetöntä ja turvallista kulkua katsomoon.