Kulissien takana

Kategoria: Yleinen

OTN:n kevään toimintaa

Julkaistu: 5.5.2018 23:09 | Kirjoittanut: OTN

Menestyksekkään Kahdeksan naisen jälkeen emme ole suinkaan jääneet lepäämään kiitosten päälle, vaan mukava kuhina jatkuu! Hiihtoloman jälkeen haettiin osallistujia teatterikurssille, jossa oli tarkoituksena kehittää lavaesiintymisen taitoja. Kurssille ilmoittautui sen verran monta osallistujaa, että ryhmiä muodostettiinkin kaksi. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa.

Keskiviikkopajalla on pelkästään aikuisia ja tekstiksi valikoitui pienoisnäytelmä Noin kolme sisarta – ”vapaasti rienaten Anton Tsehovia” kirjailija Reijo Paukun sanoin. Tekstiä on käytetty runkona erilaisten näyttämöllisten harjoitusten tekemisessä. Toki näytelmä saatetaan valmiiksi ja esitetään viimeisellä kerralla yleisöllekin. Kurssiin on sisältynyt myös laulunopettaja Satu Jylhän äänenkäytönopastustunti – nyt osataan hengittää ja puhua oikein.

Torstain ryhmässä puolet pajalaisista on alle 15-vuotiaita. Näin ollen tekstiksi valittiin lastennäytelmä; Seppojuhani Ruotsalaisen Kummallinen puu. Tekstiä työstetään näytelmäksi ja samalla opetellaan lavalla olemisen taitoja – puhumista, liikkumista ja yhdessä tekemistä. Tämäkin näytelmä esitetään viimeisellä kerralla yleisölle. Teatteria ei ole ilman yleisöä! Torstaipajalla vieraili tanssinopettaja Kaisa Rundelin vihkimässä meitä rytmillisen liikkumisen saloihin ja antoi vinkkejä miten tanssitaan vapaasti assosioiden. Opittiin läsnäolon merkityksestä ja miten tärkeää se on lavalla. Vierailijat Satu ja Kaisa ovat upeita alansa ammattilaisia ja saimme heiltä paljon!

Tämäntyyppinen, kerran viikossa kokoontuva näyttelijäntyön alkeiskurssi, on uusi aluevaltaus OTN:llä. Meiltä kysytään usein, että halutaan mukaan toimintaan, mutta meidän ns. normaali näytöstoiminta on niin sitovaa, että sellaiseen ei ole kaikilla mahdollisuutta. Perusnäytelmän harjoitukset ottaa lähes kahden kuukauden ajan 4-6 iltaa viikossa ja esityskausi on vähintään pari kuukautta, jolloin kaikki viikonloput kiinni. Tämä kymmenen kerran kurssi mahdollistaa kevyemmän sitoutumisen, mutta johtaa kuitenkin yleisölle esitettävään näytökseen. Kurssilla pääsee kokeilemaan teatteria ja saa vastapainoa arjelle ja samalla esiintymistaidotkin karttuvat. Ohjaajan ominaisuudessa olen nauttinut suunnattomasti näistä meidän pajakokoontumisista ja toivonkin (saatan jopa luvata), että jatkoa seuraa ensi vuonna.

Iloisin kevätterveisin,

Minna Kuusisto

Puheenjohtaja, pajaohjaaja

Kategoria: Yleinen Jätä kommentti

Kahdeksan naisen äänestystulos! Shhhhhh….

Julkaistu: 17.4.2018 7:46 | Kirjoittanut: OTN

Kahdeksan naisen äänestystulos
Katsojat saivat väliajoilla äänestää ketä he epäilevät jännitysnäytelmän murhaajaksi. Eniten ääniä keräsi Päivi Kangasniemen näyttelemä isoäiti Mamy. Toiseksi kiri Anu Laakon näyttelemä taloudenhoitaja rva Chanel.
Todellista tekijäähän ei paljasteta koskaan tällaisten dekkarien yhteydessä – että hys hys te katsojat, jotka näytelmän näitte! Teitä oli kuitenkin loppuunmyydyissä näytöksissä reilusti yli 2000 katsojaa 🙂
Koko Kahdeksan naisen työryhmä kiittää katsojia hienosta näytöskaudesta! Mysteerijengi hyvästelee Ranskan lumituiskut hyvillä mielin ja kirmaa katse kirkkaana kohti kevätaurinkoa.

Kategoria: Yleinen Jätä kommentti

Tohtorin lemmenloukku-työryhmä kiittää

Julkaistu: 18.12.2017 9:55 | Kirjoittanut: OTN

Tohtorin lemmenloukku-työryhmä kiittää katsojia upeasta näytöskaudesta! Kaikki 27 näytöstä täysille katsomoille!
Oulun Työväen Näyttämö toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018.
Seuraava ensi-ilta 9.2.2018 Robert Thomasin Kahdeksan naista. Liput myynnissä 🙂

Kategoria: Yleinen Jätä kommentti

Luovin teatteri-illallispaketit

Julkaistu: 19.8.2017 10:57 | Kirjoittanut: OTN

Teatteri-illallispaketti on vaivaton valinta esimerkiksi

ryhmäsi pikkujoulun ohjelmaksi. Teatteri-illallispakettia myydään ryhmille, alkaen 20 henkilöä.

Lisätiedot ja varaukset: myyntipalvelu.oulu@luovi.fi tai puh. 040 319 3019 (arkisin klo 9–15)

TEATTERI-ILLALLISPAKETTI SISÄLTÄÄ:

– Teatterilipun

– Buffetmenun, ennen tai jälkeen näytöksen

– Lasillisen viiniä tai kivennäisvettä buffetin kera

– Ravintolan tilavuokran

Hinta 52 €

TOHTORIN LEMMENLOUKKU-BUFFET:

Sitrusmarinoitua lohta ja rucolaa

Yrttikananpoikaa ja hedelmiä

Marinoituja hunajapunajuuria ja vuohenjuustoa

Jouluista vihersalaattia

Mausteista joululeipää ja kikhernetahnaa

Chilikalkkunaa ja appelsiinikastiketta

Vihannes-kurkumariisiä

Luumuista joulukakkua ja vaniljakastiketta

Kahvia ja teetä

Kategoria: Yleinen Jätä kommentti

Kardemumman väki kiittää ihanaa yleisöä upeasta keväästä ja kesästä 2017!

Julkaistu: 27.6.2017 10:30 | Kirjoittanut: OTN


Me nautimme jokaisesta hetkestä Kardemumman yössä Teidän kanssanne, Hyvä Yleisö. Kiitos jokaiselle ja hyvää kesää!

Kategoria: Yleinen Jätä kommentti