fbpx

Kulissien takana

Arkisto: huhtikuu2015

Ensimmäiset läpimenot Hömpstadissa

Julkaistu: 18.4.2015 19:01 | Kirjoittanut: OTN

Tällä hetkellä Vinskin kotikaupunki on lähes rakentunut OTN:n lavalle. Kaupungin siluetti alkaa olla valmiina ja kellotapuli tolpillaan. Valoilla saadaan aikaan joko salaperäistä hämyä tai lämmintä auringonpaistetta tilanteen mukaan. Hömpstadin kermaan kuuluvan neiti Naranterin pöytäliinakin on kuosissa. Sitä ja neidin hienoja tyynyjä saavat kaupungin täydelliset naiset, koreamekkoiset tyynykerholaiset ihastella kokouksissaan. Sirkustaiteilijatar Niagaran puku häikäisee, vaikka neidin taidot eivät niinkään. Puvustus, lavastus ja tarpeisto alkavat siis olla valmiita. Koko työryhmä on ahkeroinut reippaasti ja pikkukaupunki valmistautuu hyvää vauhtia esittäytyäkseen toukokuussa muulle maailmalle.

Ensimmäisissä läpimenoissa kulisseissa kahisevat vaatteet ja peilit ovat kovassa käytössä, kun roolihahmot muuntuvat minuuteissa. Nopeat vaihdot tuntuvat vielä jossain kohti epätoivoisilta ja saattaapa olla että jollakulla on parta vain puoliksi leuassa lavalle tullessa. Hienostorouvasta karskiksi äijäksi muuntautuminen on tarkkaa, ja nopeus vaihdoissa kasvaa harjoitusten myötä vielä parin viikon ajan. Tämän näytelmän työryhmän kohdalla ei pitäisikään puhua roolien ”miehityksestä”, sillä lavalla on seitsemän naista ja yksi mies.

Muun muassa ystävyydestä ja lapsen rikkaasta mielikuvitusmaailmasta kertova tarina alkaa toimia lavalla ja 
saada pikkuhiljaa lopullista muotoaan. Hömpstad elää omaa hassunkurista elämäänsä, ja sen asukkaiden inhimillisyyttä ja ulkokultaisuutta tarkkailee koko kaupungin Vinski lempeän kriittisesti ja kiintymyksellä.

Anna Raudaskoski

Kategoria: Yleinen Jätä kommentti